Kurpitsainen peltileipä

Leipäviikkoa vietetään 9.–15. 2019.
Syyskuisen leipäviikon teemana on tänä vuonna #syönkauraa.

Kaura ja kauraleipä ovat nousseet nopeasti kuluttajien suosioon hyvän makunsa ja terveellisyytensä takia.

Pilvilinnan Anna leipoi teemaan sopivasti kurpitsaisen peltileivän. Uunipellille tehtävä peltileipä on helppo ja nopea valmistaa. Nauti vaikka keiton tai teekupposen kera.

Ainesosat ja määrät

2 dl kurpitsasosetta

3 dl vettä

2 rkl siirappia

½ dl rypsiöljyä

3 dl kaurahiutaleita

3 dl kaurajauhoja

2 dl vehnäjauhoja

1 ps kuivahiivaa

1 tl suolaa

 

Päälle

kurpitsansiemeniä

 

Ohje

Sekoita kulhossa kurpitsasose, vesi (noin 42 asteinen), siirappi ja öljy. Sekoita toisessa kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää nesteisiin. Sekoita taikina sekaisin ja levitä pellille tasaiseksi levyksi jauhotetuin sormin. Anna kohota pellillä liinan alla vähintään puoli tuntia.

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Voitele leivän pinta vedellä ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä. Paista uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia.

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä