Helpot naposteltavat pikkujouluihin

Vaikka rakastan kokkaamista, leipominen on Akilleen kantapääni. Monimutkaisten taidekakkujen sijaan leivon mieluiten piiraita, jotka onnistuvat varmemmin. En myöskään häpeä tunnustaa, että käytän välillä pakastetaikinoita. Ne toimivat mainiosti, kun satsaa piirakan täytteisiin.

Haluan selviytyä pikkujoulujen tarjottavista helpolla, koska joulussa itsessään on tarpeeksi hommaa. Nyt leivoin makeita ja suolaisia sormiruokia Maku Kitchen Lifen muffinssivuoassa, jossa onnistuvat jopa keikauskakut ja pastel de nata -kermapiiraat.

Taikina ei takerru

Paahdetulla sipulilla täytetyt pikkupiiraat ovat superhelppoja, sillä mitään ei tarvitse vaivata tai sekoitella. Ainekset vain ladotaan muffinssivuoan koloihin, täytteet pohjalle ja taikina päälle.

Kun piiraat ovat kypsiä, vuoka kumotaan nurinpäin ja piiraat irtoavat alustalle täytepuoli ylöspäin. Voit paistaa samalla idealla myös pieniä omenakeikauskakkuja eli tarte tatineja. Hiiliteräsvuoan tarttumattoman pinnoitteen ansiosta piiraiden täyte ei jämähdä koloihin.

Tarpeeksi syvät kolot

Uskalsin testata myös portugalilaisia pastel de nata -piiraita, joita tein viimeksi vuosia sitten vanhalla muffinssivuoallani. Tuolloin täyte valui yli, leivonnaiset liimautuivat yhteen ja palanutta vanukasta piti raapia uunin pohjalta. Vika oli vuoan koloissa, jotka eivät olleet tarpeeksi syviä.

Nyt helpotin urakkaa kahdella tavalla: käytin valmista voitaikinaa ja Maun muffinssivuokaa. Tämän vuoan kolot ovat tarpeeksi syvät, joten niihin voi kaataa kunnolla täytettä, mutta leivoksille jää silti hyvin tilaa kohota uunissa.

Pastel de natat paistetaan korkeassa lämpötilassa, jotta niiden pintaan tulee tummia pilkkuja. Tällä kertaa täyte ei kuohunut yli ja uuni pysyi siistinä, vaikka tehoja oli 300 astetta.

Satsaa täytteeseen

Lopputulos oli niin hyvä, että uskallan mainostaa pastel de natojani helppoina. Valmistaikina ei heikennä leivosten makua, vaan täyte on tärkein. Se onnistuu, kun maltat kuumentaa kerman hitaasti koko ajan sekoitellen ja siivilöit täytteen sileäksi.

Täytteen voi maustaa maun ja sesongin mukaan. Vaihdoin perinteisen sitruunan jouluisempaan appelsiiniin, ja keittiöön levisi ihana tuoksu. Kesällä pastel de natat voi maustaa vaikka limellä ja koristella mansikoilla.

 

Savusuolaa-bloggaaja Janica Brander

@janicabee

 

Käy nappaamassa talteen Janican ihanat reseptit:

Helpot pastel de natat

Pienet sipulipiiraat

 

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä