Punajuuripizza

Ohjeesta valmistat kaksi pitsaa.

Ainesosat ja määrät

Pohja:

2 (200 g) punajuurta

2 dl kädenlämpöistä vettä

25 g hiivaa (2 tl kuivahiivaa)

1 tl suolaa

½ tl sokeria

Noin 6 dl vehnäjauhoja

 

Pesto:

1 ruukku tuoretta basilikaa

1 valkosipulinkynsi

2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

1 dl Maku-ekstra-neitsytoliiviöljyä

5 rkl parmesaaniraastetta

¼ tl mustapippuria

¼ tl Maku-merisuolaa (suolankukka)


Täyte:

2 (200 g) punajuurta

200 g vuohenjuustoa

1 parsakaali

1 punasipuli

250 g keltaisia ja oransseja kirsikkatomaatteja

150 g isoja vihreitä (siemenettömiä) oliiveja

Maku-ekstra-neitsytoliiviöljyä

Suolaa

Mustapippuria

Rucolaa

1 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

 

Ohje

Kuori ja pilko pieniksi taikinaan tulevat punajuuret (2 kpl). Soseuta monitoimikoneella tai minileikkurilla tahnaksi.

Valmista pizzapohja. Sekoita hiiva ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, punajuurisose ja jauhot. Vaivaa taikinaa, kunnes se on pehmeä ja kimmoisa. Aseta liinalla peitetty kulho lämpimään paikkaan ja anna taikinan nousta 1,5 tuntia.

Valmista sillä aikaa pesto. Laita tehosekoittimeen basilikan lehdet, paahdetut pinjansiemenet, parmesaaniraaste ja kuorittu valkosipulinkynsi. Hienonna tasaiseksi. Lisää öljy ja mausteet, tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Esivalmistele täytteet. Paloittele parsakaali ja kiehauta nopeasti vähässä suolalla maustetussa vedessä. Kuori pizzan päälle tulevat punajuuret ja siivuta ne ohuiksi lastuiksi Maku-mandoliinileikkurilla. Leikkaa vuohenjuusto siivuiksi. Kuori, halkaise ja suikaloi sipuli. Halkaise tomaatit kahtia.

Kauli tai taputtele taikina pellille öljytyn leivinpaperin päälle kahdeksi pyöreäksi pizzapohjaksi.

Levitä pizzapohjille pestoa.

Levitä kasvikset, oliivit sekä punajuuri- ja vuohenjuustosiivut pizzojen päälle. Lisää päälle hieman oliiviöljyä. Ripottele suolaa ja mustapippuria.

Paista noin 20 minuuttia 200 asteessa. Koristele kypsät pizzat rucolalla ja paahdetuilla pinjansiemenillä.

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä