Makea voileipäkakku

Ainesosat ja määrät

9 viipaletta vehnäpaahtoleipää (siivun koko noin 10×10 cm)

300 g tuoreita mansikoita

1 lime

minttua (vahvaa)

2 dl vispikermaa

200 g mascarponea

3 rkl seljankukkamehutiivistettä

2 rkl tomusokeria

1,5 dl maitoa

ripaus vaniljasokeria

 

Koristeluun:

mansikoita, pensasmustikoita, yrttejä ja syötäviä kukkia

Ohje

Pilko mansikat pieniksi ja laita kulhoon. Pese lime hyvin. Raasta mansikoiden joukkoon limen kuori ja purista mehu. Lisää hienonnettua minttua ja jätä sivuun maustumaan hetkeksi.

Vatkaa vispikerma kevyeksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone, seljankukkamehutiiviste ja tomusokeri ja vatkaa sekaisin mousseksi.

Lado pitkittäin kolme viipaletta leipää suorakaiteisen kakkukuvun alustalle. Sekoita maidon joukkoon vaniljasokeria ja kostuta leivät maidolla. Levitä yksi kolmasosa mascarponemoussesta leipien päälle ja lisää puolet mansikoista. Tee vastaavasti toinen kerros. Levitä loppu mousse viimeisen leipäkerroksen päälle ja koristele marjoilla ja yrteillä. Laita kakkukupu kiinni ja kakku maustumaan jääkaappiin.

Huom! Voit tehdä kakun hyvissä ajoin edellisenä päivänä ennen tarjoilua, mutta koristeista riippuen kakku kannattaa koristella vasta ennen tarjoilua. Monet syötävät kukat ja yrtit nuupahtavat helposti ja koristelu ei välttämättä säily hyvänä seuraavaan päivään.

Katso Annan reel kakun teosta tästä.

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä