Sienitoast kahdelle

Nauti puhtaan suomalaisen metsän antimista ja rakenna lautasille ruokaisa toast sienitäytteellä.

Ainesosat ja määrät

4 viipaletta paahtoleipää

Täyte:
4 dl suolasieniä, liotettuna, valutettuna ja hienonnettuna
1 makea sipuli hienonnettuna
1 dl smetanaa
1 dl ranskankermaa
1/2 dl timjamia hienonnettuna
valko-, ja mustapippuria myllystä
Suolaa tarvittaessa

Sivusalaatti:
Puntti lehtikaalia
Nippu retiisejä
1/2 dl oliiviöljyä
(Sormisuolaa)

Ohje

Täyte:
Sekoita kulhossa ainekset, mausta pippurilla ja maista. Lisää suolaa tarpeen mukaan. Anna tekeytyä kylmässä pari tuntia. Voit valmistaa täytteen myös edellisenä päivänä.

Sivusalaatti:
Poista lehtikaalista rangat ja revi lehdet palasiksi, pese ja lohko retiisit. Laita kaikki ainekset kulhoon ja pyöräytä kevyesti sekaisin.

Toast:
Paahda paahtoleivät paahtimessa tai pannulla voin kanssa kullanruskeiksi. Kasaa toastit levittämällä täytettä leiville ja pinoamalla ne kerrosleiväksi. Asettele salaatti viereen ja koristele esimerkiksi juureslastuilla, paahdetuilla herkkusienillä tai tuoreilla yrtinoksilla!

Kiitos reseptistä Oskari Lahti

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä