4:lle henkilölle
Raakoja, kuorittuja jättiravunpyrstöjä (3-4kpl syöjää kohden)
Marinadi:
1 dl öljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
½ punainen chili hienonnettuna
puolikkaan limen mehu
Mustapippuria myllystä
12-16 kpl pientä ja kiinteää ohutkuorista perunaa
3-4 kpl naattiporkkanaa
Muutama timjamin oksa
150 g smetanaa
½-1 dl kirjolohen mätiä
½ dl ruohosipulisilppua
Suolaa ja mustapippuria myllystä
1 limen kuoriraaste
½ dl öljyä
50g voita
Aloita valmistamalla marinadi. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja sekoita sulatetut ravunpyrstöt marinadiin. Nosta jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.
Pese huolella perunat ja porkkanat. Halkaise porkkanat ja perunat puoliksi pituussuunnassa jos ne ovat kovin isoja. Sulata voi ja sekoita se öljyyn. Kaada seos perunoiden ja porkkanoiden päälle, mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita uuni 220 asteeseen ja paahda perunoita, sekä porkkanoita niiden koosta riippuen n. 15-20 min.
Valmista mäti-smetana sekoittamalla smetanan sekaan puolet kirjolohen mädistä ja limen kuori. Mausta suolalla, pippurilla, sekä ruohosipulisilpulla.
Grillaa ravut kuumalla pannulla öljyssä (tai grillissä) kummaltakin puolelta n. 1-2 minuuttia per puoli, ravut ovat kypsiä, kun niiden väri vaihtuu harmaasta kauniin punaiseksi.
Kokoa annos ja koristele vielä tuoreella timjamilla ja mädillä.
Kiitos reseptistä Oskari Lahti
Toivotamme tervetulleiksi jälleenmyyjät, jotka arvostavat tyyliä, laatua, laajaa keittiötuotteiden valikoimaa sekä erinomaista hinta-laatusuhdetta.
Maku kitchen life -tuotteita myydään hyvinvarustelluissa tavarataloissa ja marketeissa ympäri maan.
Viinikankatu 36, 33800 Tampere
puh. 03 2521 211
marketing@tammerbrands.fi