Granaattiomenasima

Sima kuuluu totutusti vappuun, mutta sopii mainiosti niin kevään kuin kesänkin juhlien heleäksi maljajuomaksi.

Perinteisen kotisimareseptin variointi on helppoa ja hauskaa. Lisäämällä simareseptiin vaikkapa inkivääriä, greippiä tai kuten tässä granaattiomenaa, saa juoma veikeää vivahteikkuutta ja uutta väriä. Tartu rohkeasti toimeen, parasta sima on itse tehtynä. Huoneenlämmössä sima valmistuu muutamassa päivässä.

Ainesosat ja määrät

Ison granaattiomenan siemenet
2 sitruunaa
4 l vettä
4 dl fariinisokeria
4 dl taloussokeria
vajaa puolikas teelusikallinen hiivaa
rusinoita

 

Ohje

Ota aluksi käsittelyyn granaattiomena. Halkaise se ja ota talteen siemenet mehuineen. Pese seuraavaksi sitruunat harjalla ja purista niistä mehu granaattiomenamehun ja – siementen kaveriksi.

Kiehauta vesi, kaada se mehun ja siementen joukkoon, ja lisää mukaan sokerit. Anna seoksen jäähtyä, liuota hiiva tilkkaan vettä ja lisää joukkoon.

Jätä sima tekeytymään noin vuorokaudeksi huoneenlämpöön.

Siivilöi ja pullota sima huolella pestyihin pulloihin. Lisää pulloihin muutama rusina. Jätä sima käymään 3-5 päiväksi huoneenlämpöön. Valmiin siman merkki ovat pintaan nousseet rusinat.

Tutustu tuotteisiin

Katso myös nämä